This is a remote position.
Saako asiakkaiden pulmien ratkaiseminen, paikkariippumaton etätyö, vaihtelevat työtehtävät ja kansainvälinen säpinä sut loistamaan? Mukana kulkee kaupallinen ja tavoitteellinen ote, etkä pelkää uusia haasteita? Sä voit hei hyvinkin olla meidän markkinointitiimin puuttuva vahvistus!
Wannado Marketing on paikkariippumattoman työn pioneeri ja diginomadien unelmatyönantaja. Meitä on jo noin 15 pääosin Suomessa ja Espanjassa, mutta myös esimerkiksi Italiassa ja Ranskassa. Arvojamme ovat vapaus, avoimuus ja kasvu. Erikoisosaamistamme on kansainvälinen markkinointi - autamme ulkomaisia yrityksiä Euroopan ja Suomen markkinaan, ja suomalaisia yrityksiä maailmalle. Korostamme itsenäistä työskentelyä, tiimityön ja parviälyn voimaa sekä mahdollisuutta kehittää osaamistaan haluamaansa suuntaan. Kiinnostuitko?
Täyden palvelun digitoimistona me tarvitsemme tekniikan tähtiä, visuaalisia velhoja ja laajoja kokonaisuuksia hallitsevia digimarkkinoijia. Sun ei siis missään nimessä tarvitse hallita näitä kaikkia, vaan voidaan viilata kokonaisuudesta osaamistasi ja toiveitasi vastaava paketti ja jättää loput muille. Teet töitä eri projekteissa itsenäisellä otteella ja osana markkinoinnin ammattilaisista koostuvaa tiimiämme.
Meillä on ihania pk-yritysasiakkaita laidasta laitaan eri toimialoilta, ja teemme kaikkemme tarjotaksemme helposti ja joustavasti viimeisen päälle laadukasta palvelua. Sinulla on can do -asennetta, joka tarkoittaa, että ettet pelkää haasteita ja opettelet tarvittaessa uutta. Oman alasi asiantuntijana seuraat aktiivisesti digimarkkinoinnin kenttää, osaat kertoa asiakkaillemme alan uusimmista trendeistä ja suositella juuri heille parhaat ratkaisut.
Mitä meillä on sitten ihan käytännössä tarjolla? Tässäpä ne kysytyimmät:
Markkinointiviestintää: AI-avusteista sisällöntuotantoa (blogitekstit, artikkelit, uutiskirjeet, tiedotteet, somet – mitä näitä nyt on), käännöksiä (etenkin suomeksi ja englanniksi, mutta kaikki kielitaito on plussaa!).
Markkinoinnin päälliköintiä: strategista suunnittelua, vuosikelloja, projektinjohtoa, tiiminvetoa, myyntiä ja asiakasvastaavan töitä.
Digimarkkinointia: TikTok, LinkedIn, Twitter (X), Facebook, Instagram, Pinterest, Google Ads, Bing Ads, SEO, kampanjoiden suunnittelu, optimointi ja raportointi.
Digisuunnittelua: UI/UX suunnittelu, somemateriaalit, videot, animaatiot, yritysilmeet, grafiikkaa ja taittoa myös printtiin. Työkaluina Canva, Figma, Adobe CC.
Verkkosivuja ja analytiikkaa: WordPress, WIX, Webflow, SquareSpace yms valmisalustat, webanalytiikka (GTM, Search Console, GA4, Piwik, Matomo yms)
Automaatioita ja integraatioita: erilaisten markkinoinnin ja myynnin työkalujen yhdistämistä toisiinsa ja edelleen muihin järjestelmiin. Asialistalla esimerkiksi Pipedrive, Leadoo, Looker Studio, Unbounce, Hubspot, Slack, ActiveCampaign, Power BI, Netvisor, Zapier, Supermetrics…
2000€-3500€ / month
Cornerstone OnDemand
BruntWork
Cidadania4u (Cidadania Italiana e Portuguesa)
Innuvem Consultoria
BetterMe